ALE-kaavat (II-laatu)
ALE-kaavat (II-laatu)
Tarina
Tuotekuvaus
Ale-kaavat ovat paperikaavoja, joissa on pieniä kosmeettisia virheitä. Pystyt kuitenkin ompelemaan niillä täysin samalla tavalla kuin ykköslaatuisillakin kaavoilla. Huomioi kuitenkin, että kaavat ovat kakkoslaatuisia.
Kaavojen saatavuus vaihtelee.
Näet saatavilla olevat kaavat painikkeista hinnan alapuolelta. Klikkaamalla vaihtoehtoa, saat näkyviin kyseisen ale-kaavan hinnan.
Millaisia pikkuvikoja kaavoissa saattaa olla?
- Kaava-arkissa saattaa olla esimerkiksi pientä ruttua tai pieni repeämä reunassa, jolloin kaavaa ei voi myydä ykköslaatuna. Nämä eivät kuitenkaan estä kaavan käyttöä millään tavalla.
- Ompeluohjeessa saattaa olla esimerkiksi tahroja tai teksi voi olla paikoin aavistuksen haalistunutta.
- Ompeluohje saattaa olla vanhempi versio, jossa teksti on tiiviimmin tai siinä ei ole kaikkia viimeisimpiä muokkauksia. Pystyt kuitenkin ompelemaan ohjeella ongelmitta.
- Ompeluohjeesta saattaa puuttua kaavanmuokkausohjeet.
- Kaikista edullisimmista kaavoista saattaa puuttua myös paperiset ompeluohjeet, mutta tällöin ohjeet tulevat vahvistusviestin mukana sähköpostiin ja voit ladata ne pdf-tiedostona.
Mitä edullisempi kaava on, sitä suurempi tahra tai repeämä siinä on. Kaikista edullisimmissa ohjeissa saat paperisen kaava-arkin, mutta ompeluohjeet tulevat sähköpostiin.
KAIKILLA KAAVOILLA PYSTYY OMPELEMAAN TÄYSIN SAMALLA TAVALLA KUIN YKKÖSLAATUISILLA VERSIOILLA. Virheet ovat siis kosmeettisia.
Kaavojen tuotetiedot
Alta kaavan nimeä klikkaamalla pääset tarkastelemaan alkuperäistä tuotesivua tuotetietoineen ja kuvineen. Sieltä löydät myös mittataulukot sekä kankaan kulutuksen.
Vaatekaavat:
Pilke-kellohelmamekko
Mukava-collegemekko
Aina taskullinen yläosa
Lempeä-laskoshihatunika
Liehu-neuletakki
Muisto-ponchopusero
Kuiskaus-etulaskospusero
Mini Mukava -lasten tunikakaava
Kietaisu Pilke -lisäosa Pilke-mekkoon
Perhoshiha Pilke -lisäosa Pilke-mekkoon
Solmu-lisäosa Pilke-mekkoon
Laukkukaavat
Kätsy olkalaukku
Tilaihme olkalaukku, pieni olkalaukku sekä beauty bag
Tilaihme Everyday, keskikokoinen olkalaukku
Tilaihme W&W isoin olkalaukku